Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
Sotilasliitto Nato lähettää Itämerelle nyt kaksi alusta, kertoo ulkoministeri Elina Valtonen (kok.). Samalla alueella ...
Azerbaidzhanilaisen matkustajakoneen maahansyöksy viime kuussa osoittaa, että Venäjän ilmatorjunta voi aiheuttaa vaaraa ...
Eläketurvakeskuksen mukaan vuosina 2018–2023 työuraeläkkeelle siirtyi alle 500 ihmistä. Syynä voivat olla tiukat ehdot ja ...
Itä-Suomen yliopisto sai 11,03 miljoonan euron rahoituksen Suomen Akatemialta. Rahoituksella vahvistetaan yliopiston ...
Talven influenssakausi on alkanut ja tautimäärät ovat kasvussa, mutta vielä ei olla epidemian huipussa, kerrotaan Terveyden ...
Joensuun Työväenyhdistys kertoo tuomitsevansa muistomerkkien töhrimisen Siilaisella ja kaiken natsismiin viittaavan toiminnan ...
Taloyhtiöiden hoitokulut kasvavat reilusti myös kuluvana vuonna, Kiinteistöliitto kertoo. Kulujen kehityksessä on kuitenkin ...
Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan poliisilla pitäisi olla oikeus ottaa lastensuojelulaitoksesta hatkassa oleva lapsi kiinni ...
Mies vieraili häiritsevästi Joensuussa päiväkodissa ja koulussa tiistaina ja keskiviikkona 7. ja 8. tammikuuta.
Junamatkustamisen suosio on ennätyskorkealla, VR kertoo tiedotteessaan. Viime vuonna kotimaan kaukojunaliikenteessä tehtiin ...
Poliisi epäilee, että kaksi alle 15-vuotiasta nuorta on suunnitellut kouluiskua Jämsässä Keski-Suomessa.